Minulle taiteen ja terapian rajat ovat häilyvät. Hyvä taide koskettaa ja puhuttelee arkipäiväistä syvemmältä. Taiteen tekeminen on itselleni terapiaa ja esiintymistilanteet voivat olla parhaimmillaan parantavia kokemuksia niin esiintyjille kuin yleisöllekin. Tai sitten ne ovat vain hetkessä elämistä ja yhteydestä nauttimista, mikä sekin on monille meistä harvinaista herkkua. Taiteessa tunnistan vahvimmin että tämä se jos jokin on rakkauden työtä.

Suurin osa kirjoittamastani runoudesta ja musiikista syntyy yhteydessä sisäisiin kipupisteisiini. Kirjoitan itseni vapaaksi jostain minua rajoittavasta. Olen huomannut, että silloinkin kun kirjoitan kaikkein henkilökohtaisimmista teemoistani, ne koskettavat myös suurta osaa kuulijoista. Ilmeisesti kaikkein yksityisin on paradoksaalisesti kaikkein jaetuinta. Tämän vuoksi luovuuden tuotoksia on tärkeä jakaa. Taide yhdistää.

Vaihtelen tyylejä runoissani ja musiikissani. Jotkut lyriikat ovat niin sanotusti selkosuomea ja ymmärrettävissä helposti, toisissa teksteissä aiheet ovat kätkettyinä symboliikkaan ja niiden vaikutukset siirtyvät järjellisten hoksottomien ulottuvilta toisille tasoille. Sama on nähtävissä laululyriikoissani. Tyylillisesti musiikkini liikkuu enimmäkseen folkin, rokin ja bluesin genreissä solahtamatta yksinomaan mihinkään niistä ja sisältäen myös shamanistisia sävyjä. Taiteessani yhdistyy välillä odottamattomillakin tavoilla niin huumori ja keveys kuin raskaat, surumieliset ja vakavat teemat.